User Interface

Kuinka kauan softataloilla on varaa olla panostamatta käyttökokemukseen?

Olen viime aikoina tavannut muutamia softatalojen edustajia. Pääosin olen ollut tyytyväinen yritysten kykyyn kuunnella asiakasta. Suurena käytettävyyden ystävänä yritän aina briiffissä tuoda esille loppukäyttäjän tarpeita, että softatalo voi ottaa ne huomioon käyttöliittymien suunnittelussa. Joillakin softataloilla näyttää kuitenkin olevan vielä varaa sulkea korvansa käytettävyyteen liittyviltä asioilta. Kerron nyt muutaman esimerkin tapaamisesta tällaisen yrityksen edustajan kanssa.

Esimerkki 1

Aloin kertomaan softatalon edustajalle taustoista käyttöliittymän helppokäyttöisyyden tärkeydestä ja hän keskeytti minut kesken lauseen sanoin: ”Joojoo, kyllä me tehdään siitä seksikkään näköinen”. Kesti hetken, ennen kuin toivuin tästä ylimielisestä lausahduksesta.

Esimerkki 2

Speksissä sovellukseen viitattiin sisäänpäin kääntyneellä nimellä. Kyseessä oli projektin työnimi. Koska olen joskus nähnyt työnimien päätyvän sisäiseen jargoniin ja jopa lopulliseen tuotteeseen, halusin muistuttaa asiasta jo hyvissä ajoin. Tähän softatalon edustaja vastasi kysymyksellä, että onko sovelluksen nimi päätetty muuttaa? Kysehän oli siitä, ettei lopullista nimeä ole vielä edes päätetty.

Esimerkki 3

Noin 40 minuuttia speksin läpikäymiseen varatusta tunnin tapaamisesta käytettiin siihen, että softatalon edustaja mietti ratkaisua back- ja front-end-järjestelmien väliseen tiedonvaihtoon. Tuli vain mieleen, että olisihan sen ajan voinut järkevämminkin käyttää.

Tässä muutama ilmainen vihje softataloille ja erityisesti asiakasrajapinnassa työskenteleville henkilöille:

  • Keskity kuuntelemaan asiakasta
  • Pyri ymmärtämään loppukäyttäjän tarpeet
  • Panosta käyttökokemukseen

Ylimielinen asenne voi kostautua, sillä enää ei riitä että softa toimii. Sen käyttö pitää olla miellyttävää ja jopa hauskaa. Ellei se ole, niin voit olla armotta ulkona tästä pelistä. Esimerkkinä Nokian ylimielinen suhtautuminen Applen yritykseen vallata älypuhelinmarkkinat. Enää ei naurata.

Käyttökokemus vie voiton teknisistä yksityiskohdista

Image credit: Radek Jedynak

Simo Suoranta

Simo Suoranta

Digital Marketing Manager at ABB
Digitaalisen mediaan erikoistunut viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen. Vapaa-ajalla aikani kuluu koirien, agilityn, kuntoilu ja pelien parissa.
Simo Suoranta